| |
- Yhdistyksen nimi on SUOMEN RAGDOLL-KISSAYHDISTYS RY.
Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan yhdistyksestä käyttää epävirallista
englanninkielistä nimeä FINNISH RAGDOLL CAT CLUB.
Kotikunta on Helsinki.
- Yhdistyksen tarkoituksena on toimia ragdoll kissojen
arvostamisen ja paremman ymmärtämisen hyväksi, valvoa ja ohjata rodunjalostustoimintaa,
tutkia kissojen kasvatus- ja hoitokysymyksiä. Päämääräänsä yhdistys pyrkii
välittämällä pentuja, kissanäyttelyillä, julkaisutoiminnalla, esitelmillä,
neuvonnalla sekä muulla vastaavanlaisella toiminnalla.
Yhdistyksellä on oikeus hankkia ja omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteätä
ja irtainta omaisuutta. Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi harjoittaa kahvila- ja
ravintolaliikettä sekä järjestää myyjäisiä ja vastaanottaa lahjoituksia ja
testamenttilahjoituksia sekä toimeenpanna asianomaisella luvalla keräyksiä ja
arpajaisia.
- Yhdistys noudattaa Suomen Kissaliitto r.y.:n ja sen kautta
Federation Internationale Felinen (F.I.F.E) kulloinkin voimassa olevia yleisiä
sääntöjä ja rotumääräyksiä.
Yhdistyksen jäseniksi pääsevät kaikki kissankasvatuksesta ja kissatyön
edistämisestä kiinnostuneet henkilöt, joiden jäseniksi liittymisen hallitus vahvistaa.
- Yhdistyksen jäsenet ovat varsinaisia, perhe-, ainais- tai
kunniajäseniä. Perhejäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, jonka perheen joku muu
jäsen on varsinainen tai ainaisjäsen. Alle 18-vuotiaalla jäsenellä ei ole
äänioikeutta.
Varsinaiset ja perhejäsenet suorittavat vuosittain syyskokouksessa määrättävän
jäsenmaksun kunakin vuonna tammikuun 31. päivään mennessä. Ainaisjäsenet suorittavat
kymmenkertaisen varsinaisen jäsenen jäsenmaksun suuruisen kertamaksun. Kunniajäseneksi
voi yhdistyksen kokous hallituksen ehdotuksesta kutsua henkilön, joka merkittävällä
tavalla tai pitkäaikaisella mallikelpoisella toiminnallaan on edistänyt
rotukissatyötä. Ehdotus raukeaa, ellei 2/3 läsnä olevista jäsenistä sitä kannata.
Kunniajäsenen ei tarvitse suorittaa jäsenmaksua.
- Jäsen, joka on jättänyt jäsenmaksunsa suorittamatta
30.4. mennessä, katsotaan hallituksen päätöksellä yhdistyksestä eronneeksi. Hän voi
kuitenkin päästä jäseneksi jälleen suorittamalla kaikki laiminlyömänsä maksut.
Yhdistyksen kokous voi hallituksen esityksestä erottaa jäsenen, joka on toiminnallaan
vahingoittanut yhdistystä tai on toiminut yhdistyksen tarkoitusperien vastaisesti. Ennen
erottamispäätöstä on jäsentä kuultava. Erottaminen tapahtuu 2/3 enemmistöllä
annetusta äänistä. Eronneella tai erotetulla ei ole oikeutta jäsenmaksun takaisin
saamiseen.
- Yhdistyksen asioita hoitaa ja sen toimintaa johtaa
hallitus. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, sekä vähintään 6 ja enintään 8 muuta
jäsentä, jotka syyskokous valitsee kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Hallitus
valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Lisäksi hallitus valitsee sihteerin ja
rahastonhoitajan sekä muita tarpeelliseksi katsottavia toimihenkilöitä ja toimikuntia,
jotka voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta yhdistyksen jäsenistä.
Hallitus on päätösvaltainen kun puolet (1/2) hallituksen jäsenistä, joista yksi on
puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, on läsnä. Päätökset tehdään yksinkertaisella
äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, mutta
vaaleissa ratkaisee arpa.
Yhdistyksellä on kasvatus- ja terveystoimikunta, johon yhdistyksen syyskokous valitsee
kalenterivuodeksi kerrallaan 3-5 jäsentä. Toimikunta valitsee keskuudestaan
puheenjohtajan. Toimikunta toimii hallituksen apuna ja sen alaisuudessa kasvatus- ja
terveysasioita koskevissa lausunnoissa ja päätöksissä. Toimikunta voi antaa
suosituksia ja ohjeita kissojen kasvatukseen ja terveyteen liittyvissä asioissa.
Toimikunnan kokouksista on pidettävä pöytäkirjaa.
- Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja,
varapuheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja, kaksi yhdessä.
- Yhdistyksen päätösvalta kuuluu yhdistyksen kokoukselle.
- Yhdistyksen kevätkokous pidetään huhtikuun
loppuun mennessä kunakin kalenterivuonna.
Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri
2. Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja ääntenlaskijaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus
4. Hyväksytään yhdistyksen vuosikertomus
5. Käsitellään tilintarkastajien lausunto ja tilinpäätös
6. Vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä
hallitukselle ja muille tilivelvollisille
7. Käsitellään kasvatus- ja terveystoimikunnan raportti edelliseltä vuodelta.
8. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
Yhdistyksen syyskokous pidetään syys-marraskuun aikana ja siinä käsitellään
seuraavat asiat:
1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri
2. Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja ääntenlaskijaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus
4. Valitaan hallituksen puheenjohtaja sekä hallituksen jäsenet kohdan 6 mukaisesti
5. Valitaan 1-2 tilintarkastajaa ja varatilintarkastaja
6. Hyväksytään yhdistyksen tulo ja menoarvio sekä toimintasuunnitelma
7. Päätetään jäsenmaksusta
8. Päätetään yhdistyksen toimihenkilöille maksettavista palkkioista
9. Valitaan yhdistyksen liittokokousedustajat
10. Valitaan kasvatus- ja terveystoimikunnan jäsenet
11. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
- Tilit päätetään kalenterivuosittain. Tilit ja
tarvittavat pöytäkirjat on esitettävä hyvissä ajoin tarkastusta varten yhdistyksen
tilintarkastajille, joiden on palautettava ne lausuntoineen hallitukselle 2 viikkoa ennen
kevätkokousta.
- Kevät- ja syyskokouksen lisäksi voidaan pitää
ylimääräisiä kokouksia.
Kokouskutsu julkaistaan yhdistyksen jäsenlehdessä vähintään kolme viikkoa ennen
kokousta tai lähetetään jäsenille kirjallisesti vähintään 2 viikkoa ennen kokousta.
Hallituksen kokoukset kutsutaan koolle vähintään 7 päivää ennen kokousta, ellei
hallitus muusta kokouskutsuajasta sovi. Sekä yhdistyksen, että hallituksen
kokouskutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat.
- Asia, jonka jäsen haluaa esittää hallituksen tai
yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi, on kirjallisesti ilmoitettava hallitukselle
vähintään 30 vuorokautta ennen yhdistyksen kokouksen tai vähintään 8 vuorokautta
ennen hallituksen kokouksen ilmoitettua ajankohtaa. Muutoin asia siirtyy käsiteltäväksi
seuraavassa kokouksessa.
Jokaisella 18 vuotta täyttäneellä jäsenellä on yksi ääni.
Kaikki päätökset tehdään ja vaalit toimitetaan avoimella äänestyksellä, ellei
äänestystä suljetuin lipuin ole vaadittu ja sitä ole kannattanut vähintään 2 muuta
jäsentä. Jos äänet menevät tasan, ratkaisee puheenjohtajan ääni, mutta vaaleissa
ratkaisee arpa.
- Ylimääräinen kokous on kutsuttava koolle, kun hallitus
katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään yksi kymmenesosa yhdistyksen
äänioikeutetuista jäsenistä sitä vaatii erityisesti ilmoitettua asiaa varten.
Kokouksessa käsitellään ne asiat, jotka kokouskutsussa mainitaan, ja kokous kutsutaan
koolle, kuten kohdassa 11 mainitaan.
- Näihin sääntöihin voidaan tehdä muutoksia, jos
vähintään ¾ yhdistyksen kokouksessa äänestyksessä annetuista äänistä niitä
kannattaa.
Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä samanlaisella määräenemmistöllä ja
vahvistettava vähintään kolme kuukautta myöhemmin pidettävässä ao. tarkoitusta
varten kokoon kutsutussa kokouksessa edelleen samanlaisella määräenemmistöllä.
- Purkamispäätöksestä on ilmoitettava Suomen Kissaliitto
r.y.:lle.
Jos yhdistys purkautuu on sen varat käytettävä yhdistyksen tarkoitusta palvelevan
toiminnan hyväksi purkautumisen vahvistaneen kokouksen päätöksen mukaan.
- Mikäli näissä säännöissä ei toisin määrätä,
yhdistyksen toiminnassa noudatetaan voimassaolevan yhdistyslain säännöksiä.
|
|