Ragdollien alkutaipale on hyvin pitkälle hämärän peitossa ja monien myyttien ja tarinoiden värittämä.  Kaikki ovat kuulleet jutun auto-onnettomuuteen joutuneesta kantaemosta, joka onnettomuuden jälkeen alkoi saada kookkaita silkkiturkkisia pentuja, jotka menivät veltoiksi käsiteltäessä ja joilla sanottiin olevan normaalia korkeampi kipukynnys. Nämä tarinat ovat saaneet alkunsa rodun kehittäjältä Ann Bakerilta itseltään. Hän oli hyvin erikoinen persoonallisuus, joka kasvatti kissoja lähinnä kaupallisessa tarkoituksessa. Hurjien tarinoiden (ragdoll on geneettisesti muunneltu, se ei tunne kipua..) tarkoitus oli saada rodulle julkisuutta ja ihmiset haluamaan pentuja. Ann uskoi itse kaikkiin juttuihinsa ja teki parhaansa saadakseen muutkin ihmiset vakuuttuneiksi.

Ragdollien kantaemona "Josephine"

Ragdollin tarina alkoi 1963 USA:ssa Kaliforniassa. Ann kasvatti mm. pitkäkarvaisia nk. "experimental persian" kissoja. Ragdollien kantaemo, Josephine, oli erittäin kookas, valkoinen angoran näköinen kissa, joka kuului Annin naapurille, Mrs Pennelsille. Se kulki vapaasti ulkona ja sai säännöllisesti pentuja, jotka olivat yhtä villejä ja arkoja kuin se itse. Josephine todellakin jäi kerran auton alle ja makasi pientareella 2 päivää. Paikallisella yliopistolla työskentelevät ihmiset löysivät sen huonossa kunnossa ja veivät sen yliopistolle hoidettavaksi. Josephine oli saanut päähänsä vammoja ja menettänyt toisen silmän, mutta yliopistolla se hoidettiin kuntoon ja palautettiin omistajalleen. Huomattava on, että Josephine ei ollut raskaana onnettomuuden aikaan, kuten usein väitetään. Se kuitenkin säilytti lisääntymiskykynsä ja alkoi taas saada pentueita tervehdyttyään.

Nyt kuitenkin huomattiin selvä muutos Josephinen pennuissa. Kun ne aina ennen olivat olleet lähes villejä ja vältelleet ihmisiä, nyt ne olivat leikkisiä, seurallisia ja suorastaan vaativat ihmisen huomiota. Josephinen omistajan mielestä jopa siinä määrin, että hän oli iloinen päästessään niistä eroon. Tässä vaiheessa Ann Baker kiinnostui pennuista ja alkoi hankkia niitä itselleen.

Ann oli vakuuttunut, että muutos pennuissa johtui jonkinlaisesta geneettisestä kokeesta, joka Josephinelle oli tehty yliopistolla. Todellisuudessa Josephine onnettomuudesta toipuessaan oppi luottamaan paremmin ihmisiin. Sen pennut syntyivät ja kasvoivat talon verannalla ja ne saivat aivan eri lailla huomiota kuin aikaisemmat pennut, jotka olivat kasvaneet villeinä.

"Blackie" ja "Raggedy Ann Daddy Warbucks"

Ann oli aiemmin lainannut Pennelseiltä Josephinen vanhempaa poikaa siitosurokseksi persialaisilleen. Tämä uros oli musta persialaisen näköinen kissa ja Ann oli nimennyt sen Blackieksi. Kerran hakiessaan Blackietä lainaksi hän näki sen puoliveljen. Ann ihastui tähän kissaan, joka oli puolipitkäkarvainen ruskeanaamio valkoisine sukkineen ja piirtoineen. Hän sai omistajalta luvan käyttää myös tätä kissaa siitokseen, ja nimesi sen Raggedy Ann Daddy Warbucksiksi. Nämä molemmat urokset olivat Josephinen poikia, mutta niillä oli eri isät. Kukaan ei koskaan ollut nähnyt kummankaan isää, joten rodun historian selvittely pidemmälle on mahdotonta.

Ann sai hankittua itselleen myös kaksi Josephinen tytärtä. Toinen oli Buckwheat, kokomusta burman näköinen mutta pidempiturkkinen naaras, jonka isä oli Blackie. Toinen oli Raggedy Ann Fugianna, ja sen isä oli puolestaan Daddy Warbucks. Fugianna oli kuviovirheellinen ruskeaa bicolour, sillä oli liian leveä V, osittain valkoiset korvat sekä vain vähän väriä vartalossa. Genotyypiltään se olikin mid high white.

Buckwheat, Fugianna ja Daddy Warbucks ovat ne kolme kissaa, joihin kaikkien ragdollien sukutaulun voi johtaa. Ann ei koskaan saanut muita Josephinen pentuja kasvatusohjelmaansa. Josephine oli erittäin suojeleva pentujaan kohtaan ja joutui tappeluihin omistajaperheen koiran kanssa. Kerran yhden välikohtauksen jälkeen omistajan mies sai tarpeekseen ja lopetti Josephinen pentuineen. Josephinesta ei ole olemassa yhtään valokuvaa. The Definitive Guide to Ragdolls-kirjassa julkaistu kuva on lavastettu, kuvaan on otettu Josephinea muistuttava kissa.

Ensimmäiset ragdollpennut

Ensimmäiset ragdollpennut syntyivät Buckwheatille ja Daddy Warbucksille. Neljästä pennusta kaksi olivat naamiokissoja ja kaksi kokomustaa, joista toisella oli valkoiset mitted-kuviot. Naamiopennut olivat ruskea mitted uros Raggedy Ann Kyoto ja suklaa colourpoint naaras Raggedy Ann Tiki. Pennut syntyivät kesällä 1965 ja nämä kaksi olivat ensimmäiset ragdolleiksi rekisteröidyt kissat.

Ann jaotteli ragdoll-kasvatusohjelmansa kahteen osaan. Dark side eli tumma linja käsitti colourpoint- ja mittedkissoja, ja se polveutui Kyoton ja Tikin jälkeläisistä. Light side eli vaalea linja polveutui Fugiannan pennuista, jotka olivat etupäässä bicoloureja. Ann uskoi, että astuttamalla tumman ja vaalean linjan kissa, saadaan mitted-pentue. Mitted-kuvio oli Annin mukaan kolmesta kuviosta arvokkain, colourpoint tuli toisena ja bicolour oli vähiten arvokas. Hän piti aina erityisen suuressa arvossa Daddy Warbucksia, mittediä jolla oli kapea valkoinen piirto ja valkoinen hännänpää.

Kasvatus franchisesopimuksella

Ann perusti v.1971 oman yhdistyksensä IRCA:n (the International Ragdoll Cat Association) rekisteröidäkseen ragdollinsa. Nimen "Ragdoll" hän rekisteröi tavaramerkiksi, ja myi siitoskissoja vain tiukoilla franchise-sopimuksilla. Uudet kasvattajat joutuivat maksamaan Annille korvauksen jokaisesta myydystä pennusta. Annin kasvatusohjelma oli vähintäänkin omalaatuinen, ja hänellä oli erittäin tarkat määritelmät kuinka kissoja tuli astuttaa keskenään, että linja säilyisi "puhtaana". Hän riitaantuikin monien kasvattajien kanssa, jotka eivät halunneet noudattaa hänen tiukkoja määräyksiään astutuksista ja maksuista. Useimmat kyllästyivät ainaisiin uhkailukirjeisiin ja lopettivat kasvatuksen. Ragdoll rotuna olisikin ehkä jäänyt kalifornialaiseksi erikoisuudeksi, elleivät Laura ja Denny Dayton olisi kiinnostuneet rodusta.

1969 Laura Dayton näki lehdessä ilmoituksen ragdolleista ja vierailtuaan Annin luona hän ja Denny päättivät ostaa kasvatusparin. Ensimmäiset kissat olivat nimeltään Raggedy Ann Buddy, ruskea colourpoint, ja Raggedy Ann Rosie, ruskea mitted. Kissalan nimeksi tuli Blossom Time, ja he päättivät nimetä tulevat pennut kukkien ja kasvien mukaan, toivoen että ne, kuten koko rotukin, kasvaisi ja kukoistaisi. Ostaessan kissat he eivät olleet allekirjoittaneet mitään sopimuksia, ja heille tulikin täytenä yllätyksenä Annin vaatimukset franchise-sopimuksista ja lisämaksuista, kun Rosie sai pentuja ja he myivät ne edelleen. Ann yritti haastaa Daytonit oikeuteen ja lähetteli jatkuvasti uhkailukirjeitä, mutta saikin itse varoituksen olla jatkamatta Daytonien häirintää. 

Denny Dayton aloitti geneettisen kartan pidon

Laura ja Denny saivat hankittua lisää ragdolleja, kun muutamat muut kasvatusta aloittelevat eivät jaksaneet tapella Ann Bakerin kanssa ja myivät kissansa Daytoneille. He rakensivat kissoille varta vasten suunnitellut tilat ja suunnittelivat ravintotieteilijän avustuksella kissoilleen parhaiten sopivan dietin. Denny piti tarkkaa kirjaa sukutauluista ja aloitti geneettisen kartan pidon, sama kartta on edelleenkin käytössä ja ainutlaatuinen koko rotukissamaailmassa.

Daytonit jatkoivat ragdollien kasvatusta 1980-luvulle saakka. Ensimmäiset eurooppalaiset ragdollit tulivat Daytoneilta Englantiin maaliskuussa 1981, kun Patricia Brownsell (Patriarca) ja Lulu Rowley (Petil-Lu) toivat molemmat kasvatusparin. Myöhemmin Lulu Rowley tuotti vielä 8 kissaa lisää, kaikki Daytoneilta, ja nämä 12 ragdollia ovat nk. englantilaisten linjojen kantakissat. Suomeen ensimmäiset ragdollit tulivat vuonna 1992 Saksasta.

Rodun suosio kasvoi

USA:ssa rotu sai paljon julkisuutta ja alkoi tulla yhä suositummaksi. Ensimmäisten kasvattajien joukossa olivat David ja Georgann Chambers, jotka ovat kasvattaneet ragdolleja Ragnarok-kissalassaan vuodesta 1977. Ragnarok on tällä hetkellä pisimpään toiminut ragdoll-kissala koko maailmassa ja mahdollisesti myös suurin. He ostivat kantakissansa suoraan Annilta, ja suurin osa kissoista tuli maksuna puusepäntöistä, joita David teki Annin kissalassa. Myöhemmin hekin joutuivat erimielisyyksiin Annin kanssa.

Daytonien ja Chambersien lisäksi ensimmäisiä kasvattajia ja ragdollia tunnetuksi tehneitä henkilöitä olivat mm. Blanche Herman, Dorothy Metcalf ja Vern Oliver. Vuonna 1975 perustettiin the Ragdoll Society, joka oli maailman ensimmäinen ragdoll-rotuyhdistys ja toimi CFF:n alaisuudessa. Myöhemmin nimi muuttui RFC:ksi. Ensimmäiset ragdollin hyväksyneet rotukissayhdistykset olivat Cat Fanciers' Federation (CFF) sekä Crown (ei enää olemassa) vuonna 1976. Muut USA:n yhdistykset seurasivat pian perässä, lukuun ottamatta CFA:ta, joka vasta vähän aikaa sitten on hyväksynyt ragdollin. FIFe, johon Suomen Kissaliittokin kuuluu, hyväksyi rodun v. 1992, mutta sertifikaattioikeuden sai ainoastaan bicolour-kuvio, muut kuviot hyväksyttiin vain kasvatukseen. Colourpoint hyväksyttiin kilpaileman serteistä vuonna 1997 ja viimein mitted v. 1999.

Tabby- ja punanaamiolinjat

Ann ei koskaan halunnut olla tekemisissä muiden rotukissayhdistysten ja -harrastajien kanssa, ja rekisteröi kissansa ainoastaan perustamaansa IRCA:an. Hän oli hyvin katkera siitä, että ragdoll-rotu ja sen rekisteröinnit oli "varastettu" häneltä ja oli sitä mieltä, että ainoastaan hänen menetelmiensä mukaan kasvatetut ragdollit olivat aitoja. Myöhemmin hän sekoitti ragdoll-linjansa muihin kissoihinsa ja näistä IRCA-kissoista polveutuvat monet tämän päivän tabby- ja punanaamiolinjat.

Ann Baker kuoli vuonna 1997. Vaikka hän oli varsin erikoinen ja hankalakin persoona, joka olisi halunnut kaiken kullan ja kunnian ragdolleista itselleen, hän kuitenkin kehitti ja jätti perinnökseen maailman upeimman kissarodun, ragdollin.

Lähteet:
Wallace, Pickering, Pollard: The Definitive Guide to Ragdolls
RFC:n ja RFCI:n kotisivut

Kirjoittanut: Sanna Kuitunen, julkaistu Ragdolls-lehdessä 3/2000